Konsernitilinpäätöksen tarkoitus
Konserni on kahden tai useamman juridisesti itsenäisen yrityksen muodostama pysyväksi tarkoitettu taloudellinen kokonaisuus, jossa yhdellä yrityksellä (emo) on määräysvalta.
Konsernitilinpäätöksen ensisijaisena tavoitteena on antaa oikea ja riittävä kuva konsernin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta siten kuin konserniyritykset olisivat yksi kirjanpitovelvollinen. Konsernitilinpäätös kuvaa konserniyritysten ja ulkomaailman välisiä transaktioita.
Olennaista on konsernin taloudellinen tilanne ja tulos – ei varojen ja velkojen jakautuminen eri konserniyhtiöiden kesken.
Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin emoyrityksen tilinpäätös. Teknisesti konsernitilinpäätös voidaan laatia monella eri tavalla. Laadinnassa on tärkeintä säilyttää Audit trail eli aukoton kirjausketju. Täsmäytyslaskelmat toimivat kontrollina:
- Voittovarojen jatkuvuus
- Muiden oman pääoman erien jatkuvuus
- Tilikauden tuloksen täsmäytys
Tehtävistä konsernikirjauksista laaditaan tositteet. Aina ei tarvitse tehdä eliminointia, jos sillä ei ole olennaista vaikutusta konsernin taseeseen.
Konsolidointitoimenpiteiden edellytykset
Useat yritykset ovat osa suurempaa ryhmää. Tällaisessa tapauksessa on pystyttävä yhdistämään eri yritysten taloudelliset raportit yhdeksi yhdistetyksi taloudelliseksi raportiksi.
Kun konsolidointi halutaan suoritettavaksi ohjelmassa, tilataan EG Software Finland Oy:ltä konsolidointiyrityksen perustaminen Business Centraliin. Konsolidointiyrityksessä lasketaan yhteen emo- ja tytäryritysten tilien kokonaissummat yhteen.
Ohjelma voi tuoda tilien summia eri liiketoimintayksiköistä, laskea niitä yhteen ja asettaa tulokset konsolidointiyrityksen tilikarttaan. Eri liiketoimintayksiköiden kirjanpidon tileille annetaan määrittely, mille konsolidointiyrityksen kirjanpidon tileille kokonaissumma siirretään. Määrittelyiden perusteella ohjelma pystyy viemään taloudelliset tiedot konsolidointiyritykseen.
Jos dimension koodit ja niiden arvot siirretään liiketoimintayksiköistä vastaaviin konsolidointiyrityksen koodeihin ja arvoihin, on konsolidointiyrityksen koodit määriteltävä sekä Dimensio- että Dimension arvo -taulukoissa kussakin liiketoimintayksikössä. Jos konsolidoinnin koodeja ei määritellä erikseen, täytyy konsolidointiyrityksen ja liiketoimintayksiköiden dimensioiden koodien ja niiden arvojen olla identtiset. Liiketoimintayksikössä on luotava emoyhtiö, tytäryhtiöt sekä mahdolliset sisaryhtiöt.
Konsolidointiyritys perustetaan kuten tavallinen yritys ja sillä on oma tilikartta, dimensiot ja tarvittavat päiväkirjan mallin erät ja muut perustiedot (mm. kaudet ja yritystiedot tulosteita varten) ennen aloitusta. Tilikartan ei tarvitse olla identtinen kaikissa konserniin kuuluvissa yrityksissä.
Konsolidoitavan tietokannan testaus
- Hae suurennuslasilla Liiketoimintayksiköt
- Valitse Toiminnot -valikosta Funktiot /Testaa tietokanta
- Valitse testattava yksikkö

- Anna Aloituspvm ja Lopetuspvm ja Asiakirjan nro
- Anna Liiketoimintayksikkö -otsikon alle Koodi -kenttään testattavan tietokannan koodi.
- Koodi ei ole riippuvainen yrityksestä, joka oli valittuna ennen kuin siirryit tietokannan testaukseen vaan voit valita vapaasti sen mukaan, minkä yrityksen tietoja haluat testata.

- Testaa tietokanta valitsemalla Esikatselu, tarvittaessa voit tulostaa esikatselun kautta (tai suoraan Tulosta).
Ohjelma ilmoittaa testausraportilla, mikäli löytää kirjanpidontileissä virheitä verrattuna konsolidointiyritykseen. Korjaa mahdolliset virheet yrityksen tilikartalla. Ks. kuva alla eräästä virhetilanteesta.

ALV-TAPAHTUMIEN TARKISTUS
Tarkista, että kaikkien yritysten alvit 12 kk oli kirjattu ennen konsolidointia.
Konsolidointi
Tätä eräajoa käytetään, kun halutaan tuoda tapahtumia konsolidoituun yritykseen liitettävistä liiketoimintayksiköistä. Eräajoa voidaan käyttää, jos liiketoimintayksikkö on samassa Business Centralin tietokannassa kuin konsolidointiyritys.
- Hae suurennuslasilla Liiketoimintayksiköt
- Valitse Toiminnot -valikosta Funktiot / Suorita konsolidointi.
- Voit tehdä saman valinnan, kun olet avannut jokin liiketoimintayksikön kortin.

Voit määritellä, mitä eräajoon otetaan mukaan asettamalla suodattimia.
Täytä kentät seuraavalla tavalla:
Vaihtoehdot
- Konsolidointikausi
- Aloituspvm: Syötä ensimmäinen päivämäärä siitä jaksosta, josta tapahtumat tuodaan. Jos käytät tilikauden päättämispäivämäärää, aloitus- ja lopetuspäivämäärien täytyy olla samat.
- Lopetuspvm: Syötä viimeinen päivä siitä jaksosta, josta tapahtumat tuodaan. Jos käytät tilikauden päättämispäivämäärää, aloitus- ja lopetuspäivämäärien täytyy olla samat.
- Kopioi kentän sisältö
Määritä tässä, luokitellaanko tapahtumat siirrettäessä pikadimension arvojen mukaan.
- Kopioi dimensiot: Valitse dimensiot, joiden mukaan haluat luokitella tapahtumat, kun ne siirretään.

- Asiakirjan nro: Syötä asiakirjanumerot kaikkiin tuotaviin tapahtumiin.
- Päävaluutan koodi: Päävaluutan koodina on oletuksena EUR (älä muuta, mikäli kirjanpidon valuuttana on EUR), joka on emoyrityksen valuuttakoodi. Se kopioidaan pääkirjanpidon asetusten PVA koodi -kentästä. Koodia saa muuttaa vain, jos liiketoimintayksikön Valuutta-taulukko viittaa emoyrityksen valuuttaan jollakin muulla valuuttakoodilla.
- Napsauta OK, niin eräajo aloitetaan.
- Jos et halua suorittaa eräajoa nyt, napsauta Peruuta, niin ikkuna sulkeutuu.
Suodatin: Liiketoimintayksikkö
- Koodi: Valitse ne liiketoimintayksiköt, jotka sisällytetään eräajoon.
HUOMAA! Mikäli et anna Liiketoimintayksikkö välilehdellä konsolidoitavan yrityksen koodia, suorittaa ohjelma tuonnin kaikista yrityksistä, jotka on määritelty liiketoimintayksiköiksi konsernin tietokannassa. Tällöin jokaisen yrityksen tapahtumat tulevat omalle päiväkirjalle, mutta ne saavat saman asiakirjan numeron.
Tästä syystä on parempi tuoda jokaisen yrityksen tiedot omanaan, jotta voi erotella ne asiakirjan numerolla, jotka näkyvät raporteilla ja tapahtumilla.
Konsolidoidun yrityksen uusien tapahtumien päivämäärä on joko jakson päättymispäivämäärä tai tapahtuman varsinainen päivämäärä. Jälkimmäistä käytetään, kun Konsolid. muuntomenetelmä -arvona on Historiallinen kurssi. Konsolidoidun yrityksen uusien tapahtumien summat saadaan muuntamalla liiketoimintayksiköiden summat seuraavien Liiketoimintayksikkö-taulukon kenttien liiketoimintayksikköä koskevien tietojen avulla: Konsolidointi-%, Tulostilin valuuttakerroin ja Taseen valuuttakerroin. Muuntamisessa käytetään myös kunkin konsolidoidun tilin kirjanpidontili-taulukon Konsolid. muuntomenetelmä -kentän liiketoimintayksikköä koskevia tietoja.
Yhteissumma siirretään konsolidointiyrityksen tileille, jotka on määritetty liiketoimintayksikön kirjanpidontileillä Konsolidoinnin Debet ja Kredit tileiksi, riippuen siitä onko saldo debet vai kredit merkkinen. Mikäli liiketoimintayksikölle on jo tapahtumia konsolidointiyrityksessä, ne kirjoitetaan yli ja seuraava kuvaus liitetään tapahtumiin: ”Konsolidoinnin muuttama (käsittelypäivä).”
Kun tuot Loppukurssi-saldotilejä, joissa on valmiiksi saldo edellisen jakson konsolidoinnista, aloitussaldoa voi olla tarpeen muuttaa. Saldon valuuttakerroin- ja Viimeinen taseen valuuttakerr. -kenttien avulla ohjelma tarkistaa, onko viimeisen ja nykyisen tuonnin vaihtokursseissa eroa. Jos niissä on eroa, saldotilien alkusaldot muutetaan sen mukaan, mikä vaihtokurssi saldotileille on määritetty. Kaikki valuutan vaihtokurssierot lasketaan ja kirjataan jälkeenpäin vaihtokurssivoittojen ja -tappioiden tileille, jotka on luotu Liiketoimintayksikkö-taulukossa. Mahdollinen jäljelle jäävä summa lasketaan kaikille tuoduille tapahtumille ja kirjataan jälkeenpäin konsolidoidun yrityksen jäännöstilille.
Liiketoimintayksikön kortilla kirjanpidontilit välilehdellä on hyvä antaa jäännöstili mahdollisesti syntyvien sentti- ja muihin muuntoerojen kirjaamiseen.

Ellei tiliä ole ja on näitä eroja, saadaan tästä ilmoitus:

Määrittele Vaihtoehdot-sivulla Konsolidointikausi, anna Asiakirjan nro (käyttäjän annettava, ei ole sidoksissa nrosarjoihin).
HUOMAA! Mikäli et anna Liiketoimintayksikkö välilehdellä konsolidoitavan yrityksen koodia, suorittaa ohjelman tuonnin kaikista yrityksistä, jotka on määritelty liiketoimintayksiköiksi konsernin tietokannassa. Tällöin jokaisen yrityksen tapahtumat tulevat omalle päiväkirjalle, mutta ne saavat saman asiakirjan numeron.
Tästä syystä on parempi tuoda jokaisen yrityksen tiedot omanaan, jotta voi erotella ne asiakirjan numerolla, jotka näkyvät raporteilla ja tapahtumilla.
Päävaluutan koodina on oletuksena EUR (älä muuta, mikäli kirjanpidon valuuttana on EUR).
Ohjelma varmistaa, että olet konsolidoimassa oikeaa kautta:

Vastaa Kyllä, jolloin voi tulla alla oleva ilmoitus:

Mikäli myöntävän vastauksen jälkeen saat ilmoituksen
Kohde Lopetuspvm 31.12.2020 kohteista Liiketoimintayksikkö A, ei ole kohde lopetupvm yrityken (Esitys01) Konserni Talous 365 tilikaudesta
anna yrityksille konsolidoitava kausi Liiketoimintayksiköissä, valikossa Funktiot, Tuo tietokanta, Vaihtoehdot-välilehdellä. Tarkista myös, että kaikissa yrityksissä on kirjanpitojaksot luotuina, myös konsolidointiyrityksessä.

Konsolidoinnissa saattaa tulla seuraavanlainen ilmoitus:

Virheilmoituksen taustalla näet kirjanpidontilinumeron, josta virhe johtuu. Em. tilille on annettu tili, jota ei ole olemassa konsolidointiyrityksen tilikartalla tai kirjanpidontilit ovat antamatta. Korjaa tilanne ja tee konsolidointi uudelleen. Mikäli konsolidointi katkeaa virheeseen, mitään ei kirjaudu pääkirjalle.
Konsolidointi-eräajon jälkeen ohjelma ei anna mitään ilmoitusta ajon onnistumisesta. Eräajo on kuitenkin kirjannut tapahtumat pääkirjalle, erillistä Kirjaa-toimintoa ei tarvita. Kirjanpidonrekisterissä näyttää tältä:

Pääkirjan tapahtumat vienteinä (kuvassa osa vienneistä):

HUOM
Jos olet tehnyt muutoksia jossain tytäryrityksessä kaudelle, jolta olet jo tuonut tapahtumia konserniyritykseen, niin voit tehdä tuonnin uudestaan. Silloin, kun tuotava kausi sisältyy aiemmin tuotuihin, ohjelma nollaa aikaisemmin tuodun tositteen ja näyttää vain uudestaan tuodut tapahtumat.
On tärkeää myös huomata, että jos samalle ajalle on konserniyrityksessä tehty muistiotositteita, nollaa ohjelma myös nämä.
Raportit ennen eliminointivientejä
Haku ja Liiketoimintayksiköt > Raportit-painike.
Ennen eliminointivientien kirjaamista voit käyttää tulostuksessa kahta raporttia: Kons. alust. tulos/tase (4) tai Sis.liiketapaht.eliminoinnit. Edelliseen raporttiin voit ottaa kerralla mukaan useamman liiketoimintayksikön.
Konsol. alust. tulos/tase (4)

Haku > Liiketoimintayksiköt > Aiheeseen liittyvät > Raportit > Alustava tulos/tase ja Alustava tulos/tase (4).
Ennen eliminointikirjauksia voidaan tulostaa alustava tase, joka näyttää miten eliminoinnit vaikuttavat taseeseen.
Vaihtoehdot-lehdellä määrittele konsolidointikausi ja näytetäänkö Nettomuutos vai Saldo. Lisäksi voidaan valita, miten summat halutaan näyttää.
Tälle raportille voit ottaa mukaan kerralla kaikki liiketoimintayksiköt.
Rajoita kokonaisarvoksi: Liiketoimintayksikkösuodatus on EMO..YRITYS A tai aja ilman rajoitus, jolloin suodatuksen voi jättää tyhjäksi.

Raportilla sarakkeina näkyvät valitut liiketoimintayksiköt:

Konsolidoinnin eliminoinnit
Kaikkien konsernin yritysten konsolidoinnin jälkeen on tehtävä konsernin sisäisten erien eliminointi (kirjauksilla poistetaan tapahtumat, joita on tallennettu useampaan kuin yhteen yritykseen) tai poistettava tapahtumat, jotka liittyvät sisäisiin tapahtumiin. Eliminoinnit on laskettava ja summat syötettävä yleiselle päiväkirjalle. Eliminointien käsin laskenta on aikaa vievää, joten sitä voi helpottaa käyttämällä konsernin sisäisiin liiketapahtumien erillisiä kirjanpidontilejä, asiakkaita/toimittajia ja kirjausryhmiä.
Päiväkirjan mallin erä
Käytä eliminointivienneille sellaista päiväkirjan mallin erää, jolla ei ole alvin laskentaa, mikäli käytät tilikarttaa, jossa on alv-määrittelyjä kirjanpidontileillä.
Kuvakaappauksia eliminointikirjauksista Yleisellä päiväkirjalla:

Halutessasi voit tallentaa tiedoston exceliin, näin saat tuotua jo tekemäsi viennit uudelleen tuomalla päiväkirjan rivejä Excel -tiedostosta eikä sinun tarvitse uudelleen tehdä kaikkia päiväkirjanrivejä.

Voit tarkastella näiden vientien vaikutuksia ennen kirjauksia Sis.liiketapaht.eliminoinnit raportilta: Osastot > Taloushallinto > Jaksoittaiset toimenpiteet > Konsolidointi > Liiketoimintayksiköt, valitse Aiheeseen liittyvät tiedot > Raportit > Eliminoinnit.

Vaihtoehdot
Konsolidointikausi
- Anna Aloitus- ja Lopetuspvm.
- Liiketoimintayksikön koodi: Anna yrityksen koodi, jos haluat rajata tapahtumia sen mukaan.
- Päiväkirjan mallin nimi: Yleensä käytetään Yleistä päiväkirjaa.
- Päiväkirjan erä: Sen erän (tositelajin) tunnus, jolle eliminointitapahtumat on tallennettu.
- Näytä: Vaihtoehtoina on Nettomuutos ja Saldo.
Näytä tulokset:
Esimerkissä on valittu suodatusehdoksi Nettomuutos, jonka pitää olla pienempi tai suurempi kuin nolla. Näin tulostuu vain ne tilit ja ryhmät, joilla on ollut tapahtumia.

Konsolidoidut raportit
Kun eliminoinnit on kirjattu, voit tulostaa konsolidoidun alustavan taseen konsolidointiyrityksessä. Voit tulostaa joko Alustava tulos/tase-raportin tai Alustava tulos/tase(4)-raportin. Voit käyttää tuloksen näyttämiseen normaalisti JD-Raportteja. Mikäli tilien saldot ovat eliminointien johdosta nollautuneet, näiden tilien tapahtumia ei näy raporteilla, mikäli 0-saldoiset tilit on suodatettu pois.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.