Hae aihealueista: Henkilöstö, Palkat

Muita artikkeleita

Tunnisteet: Tulorekisteri

Verovapaiden kustannusten korvauksien korjaaminen

Tulorekisterin ohjeistuksen mukaisesti vain rahana maksetut veronalaiset suoritukset voivat olla perusteetonta etua ja näin ollen aiheuttaa takaisinperinnän ilmoittamisen. Verovapaat kustannustenkorvaukset eivät voi olla perusteetonta etua. Verovapaiden kustannusten korvausten korjaaminen tulisi tehdä ilmoittamalla korvaavalla ilmoituksella verovapaiden kustannusten korvausten oikea määrä sekä liikaa maksettu verovapaiden kustannusten korvausten määrä jollakin veronalaisella tulolajilla, esimerkiksi 201 Aikapalkka, jolle liitetään perusteeton etu -tieto.

Esimerkki: Tulonsaajalle on maksettu elokuussa verovapaita päivärahoja 5 päivältä á 42 euroa eli 210 euroa. Hänelle olisi pitänyt maksaa vain 3 päivältä eli on maksettu liikaa 84 euroa. Korvaavalla ilmoituksella verovapaina päivärahoina on ilmoitettava oikea määrä eli 126 euroa. Loppu on liikasuoritusta (perusteetonta etua).
Koska päivärahat ovat verovapaa tulolaji ja perusteettomasti maksettu liikasuoritus on veronalaista tuloa, liikasuoritus on ilmoitettava jollain veronalaisella tulolajilla, esimerkiksi Aikapalkka – Perusteeton etu.
Vaikka korvaavalla ilmoituksella ennakonpidätyksen alainen palkka suurenee, ennakonpidätys ilmoitetaan perityn määräisenä, samoin myös työntekijän työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksu. Työnantajan sairausvakuutusmaksun määrä ei tämän osalta muutu eli erillisilmoitusta ei tarvitse korjata.
Kustannusten korvaus itsessään ei siten voi olla perusteetonta etua, mutta se muuttuu Verohallinnon päätöksen arvojen ylittävissä maksutilanteissa toiseksi tulolajiksi (palkaksi), joka voi olla perusteetonta etua. Liikaa maksetut päivärahat peritään takaisin syyskuun palkanmaksun yhteydessä.

  •  Henkilön palkkatapahtumat elokuussa
  • Lähetetty palkkatietoilmoitus
  • Tehdään korjaus lähetetylle ilmoitukselle jakamalla tulolaji 331 Päiväraha kahdeksi riviksi Jaa-toiminnolla. Lisätään liikaa maksettu päivärahojen määrä tulolajille 201 Aikapalkka.
  • Jakamisen jälkeen avataan äsken lisätty aikapalkan tulolajirivi ja merkitään sille Perusteeton etu -valinta. 
  • Jos tulolajia ei tarvitse jakaa, vaan perusteeton etu pitää ilmoittaa koko summalle, korjataan tulolaji avaamalla se, lisäämällä väärä tulolaji täppä ja muuttamalla tulolajiksi 201 Aikapalkka
  • tämän jälkeen myös tälle riville lisätään Perusteeton etu tieto
  • Painettaessa Tallenna -painiketta, avautuu uusi ikkuna, jossa varmistetaan, halutaanko tilastotapahtuma Perusteettoman edun vaikutuksesta sairausvakuutuksen alaiseen ansioon muodostaa. Tässä tapauksessa tilastotapahtumaa EI HALUTA muodostaa:
  • Tallennuksen jälkeen kysytään, lasketaanko tulolajit 413 Työntekijän työeläkevakuutusmaksu ja 414 Työntekijän työttömyysvakuutusmaksu uudelleen. Tulolajit tulee laskea uudelleen, jos perusteettomaksi eduksi merkitystä suorituksesta on peritty vakuutusmaksut. Tässä tapauksessa tulolajeja EI HALUTA laskea uudelleen:
  • Ilmoituksen status on päivittynyt jakamisen ja perusteeton etu -tiedon lisäämisen johdosta Korjattu -tilaan.
  • Korvaava ilmoitus lähetetään ajolla Katre – Korvaava palkkatietoilmoitus
  • Liikaa maksetut päivärahat peritään takaisin tulonsaajalta syyskuun palkanmaksun yhteydessä. Päivärahojen takaisinperinnän tapahtumalle tulee tallentaa Syöt.tulolaji -kenttään tulolajiksi 201 Aikapalkka (sama tulolaji, jolla ilmoitettiin perusteeton etu) ja Alkuperäinen palkanmaksukausi -kenttään 2019/8 (se kausi, jolla tulo alun perin maksettiin).
  • Henkilön palkkatapahtumat syyskuussa
  • Henkilön palkkatietoilmoitus syyskuulta
  • Takaisinperittävä päivärahojen määrä tulee ilmoittaa tulorekisteriin samalla tulolajilla, jolla kyseiseen tapaukseen liittyvä perusteeton etu on aiemmin ilmoitettu. Takaisinperinnän yhteydessä ilmoitetaan aina

  • Huomiona: Ohjelma muodostaa takaisinperintätapauksessa automaattisesti Withhold -elementin ja laskee sinne takaisinperittyyn määrään kohdistuvan ennakonpidätyksen. Mutta koska alun perin verovapaa kustannusten korvaus ei ole ennakonpidätyksen alainen, niin ennakonpidätystä ei kuuluisi muodostua.
  • Tästä syystä vaaditaan seuraavat toimenpiteet:
    • Withhold -elementin sisältö korjataan nollaksi suoraan tulorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa.
    • Myöskin tulolajin 402 Ennakonpidätys summa korjataan vastaamaan todellista palkansaajalta perittyä ennakonpidätystä tulorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa.
    • Lopuksi korjataan Työkalut/Katreilmoitusten hallinta aineiston tilaksi MA-CH
      • Mene Työkalut/katreilmoitusten hallinta, valitse sitten Aineistot-välilehti
      • Valitse kausi ja ajonumero
      • Mene siten aineisto-rivin päälle ja paina hiiren oikea, Valitse muuta ajon tilaa
      • Vaihda tila -valikosta valitaan MA-CH ja Selite-kenttään annetaan tietoa, tallenna