Ennen palkanlaskentaa – KK-palkat
Uusi työntekijä
Lisää uusi palkansaaja Jydacom Palkat -ohjelmaan erillisen ohjeen mukaisesti, jotta hän pääsee kirjaamaan työaikatapahtumia.
Toiminnot / Henkilöluettelo
- Aloita uuden henkilön perustaminen AINA Uusi -painikkeella
- Kirjaa ensin Syntymäaika ja Henkilötunnus.
- Jos henkilöllä on ollut aiempi työsuhde, joka on päättynyt, älä muokkaa sitä, vaan perusta uusi työsuhde.
Muutokset työntekijän tietoihin
Toiminnot / Henkilöluettelo
- Muista oikea lokipäivä!
- Päivitä työntekijän muuttuneet tiedot, esim. osoite. Henkilöluetteloon (Toiminnot / Henkilöluettelo)
- Lisää/muokkaa/poista työntekijän palkkaperusteet, esim. Ulosotto. (Toiminnot / Henkilöluettelo / Palkkaperusteet)
Siirrä uudet henkilöt / muuttuneet henkilötiedot Palkoista ja päivitä Työmaat ja litterat palkkoihin
Tiedot siirtyvät joka yö automaattisesti.
Siirtoa ei ole tarvetta tehdä, ellet tiedä jotain puuttuvan. Siirron voi tehdä myös manuaalisesti.
Jiiri / Asetukset / Ulkoiset järjestelmät / Jydacom Palkat / Siirrot
Henkilöt – tuodaan Palkoista, jos lisätty uusia työntekijöitä tai tehty muutoksia henkilötietoihin.
- Siirto pitää tehdä, jotta henkilö näkyy Työaikakirjauksessa / Kulunseurannassa ja jotta palkkatapahtumat siirtyvät laskennan päätteeksi työmaille kuluiksi.
Palkkalajit – tuodaan Palkoista, päivitetään palkkalajit Palkkojen PLTIETO -parametrilta Työaikakirjaukseen (Perustiedot/Parametrit/Tapahtuman tietokentät)
Työmaat ja Litterat – viedään Palkkoihin, päivitetään kaikki aktiiviset työmaat ja niiden litterat sekä mahdollisesti käytössä olevat luokittelut Palkkoihin. (Perustiedot/Parametrit/Työmaa)
Siirto tapahtuu Hyväksy -painikkeesta.
Tarkista Loki.

Palkkoihin tuodaan työmaan hankkeen tai rakentamisen aloitus- ja lopetuspäivät. Ohjelma käyttää näistä sitä aloituspäivää, joka on aikaisempi ja lopetuspäivää, joka on viimeisin.
Palkkatapahtumia syötettäessä voi kuitenkin olla se tilanne, että lopetuspäivä on palkkajakson keskellä, jolloin ko. työmaalle ei voida kirjata tapahtumia. Jotta työmaalle saa kirjattua tapahtumia, muuta työmaan aloitus- tai lopetuspäivää.
Hankkeen lopetuspäivällä ei ole merkitystä siirrettäessä tapahtumia Tuotannonhallintaan vain Toteuma lukittu valinnalla, joka estää tapahtumien tuonnin.
Palkanlaskennan työjärjestys – KK-palkat
Vaihda uusi Aktiivinen kausi ja Tuntikortin maksukausi
Palkat / Perustiedot / Kausitiedot
Ennen aktiivisen kauden vaihtamista, tulee edellisen kauden palkkatapahtumat ja laskennalliset sosiaalikulut olla siirrettynä Tuotannonhallinta Plussaan.
- Mikäli edellinen kausi on vielä aktiivinen, poista ensin sen osalta täpät kohdista Aktiivinen kausi ja Tuntikortin maksukausi (vain yksi kausi kerrallaan voi olla aktiivinen).
- Tupla klikkaa kausirivi auki > lisää täpät kohtaan Aktiivinen kausi ja Tuntikortin maksukausi > Tallenna.

Työaikatapahtumien tallennus Jydacom Palkkoihin
Jiiri / Työaikakirjaus
Tapahtumien selaus ikkunassa on Palkat -painike, josta aukeaa palkkatapahtumien selaus näkymä.

Palkkatapahtumien selaus näkymässä valitaan mitkä tiedot tallennetaan palkkoihin
Kuukausipalkkaisten osalta on tärkeää, että henkilön kaikki tunnit on syötettynä ja hyväksyttynä.
- Maksuryhmä -kenttään valitaan kuukausipalkka ryhmä.
- Jakso valitaan sen mukaan, minkälaiselta ajalta tunnit halutaan ottaa mukaan työmaiden prosenttiosuuksien laskentaan.
- Päivämäärä kentillä rajataan, mikä aikaväli halutaan siirtää.
- Tuntitapahtumien päivämäärällä valitaan, mille päivälle prosenttiosuustiedot tallennetaan palkkoihin (yleensä kauden ensimmäinen päivä.)
- Hyväksytyt/Kaikki -valinnalla valitaan, siirretäänkö valitulta aikaväliltä hyväksyttyinä olevien henkilöiden tapahtumat vai kaikki jaksolta löytyvät tapahtumat.
Tapahtumat siirretään Jydacom Palkkoihin Toiminnot -valikon takaa Tallenna kaikki -painikkeella.

Jos halutaan siirtää vain tiettyjen henkilöiden tai yksittäisen henkilön tapahtumat Jydacom Palkkoihin, valitaan henkilö/henkilöt nimen edessä olevasta valintaruudusta klikkaamalla ja sen jälkeen siirretään tapahtumat Jydacom Palkkoihin Toiminnot -valikon takaa Tallenna valitut -painikkeella.

Kuukausipalkkaisten tapahtumien siirron palkkoihin voi tehdä samalta aikaväliltä tarvittaessa uudelleen. Henkilölle tuodaan uudessa siirrossa uusi prosenttijako vain, jos hänellä on aiemmin siirtämättömiä tapahtumia, jotka vaikuttavat prosenttilaskentaan. Aiemmin tuotu prosenttijako ei poistu palkoista tuntikortilta, vaan se täytyy tehdä käsin poistamalla, mikäli henkilölle tuodaan uudelleen laskettu prosenttijako.
Käsittele Työaikakirjauksesta tuodut tapahtumat tuntikortilla henkilöittäin
Toiminnot / Tuntikortti
Valitse oikea Kausi, Henkilö ja Tuntikortti.
Työtunnit näkyvät 99300 Kuukausipalkan prosenttijako -palkkalajilla jaettuna prosentuaalisesti työmaittain siirrossa valitulla päivällä (yleensä palkkakauden 1. pv).
Verottomat korvaukset, ylityöt ja poissaolot näkyvät niinä päivinä, joille ne on Työaikakirjauksessa syötetty.
Kuittaa kaikki -painikkeesta tapahtumat siirtyvät Palkkatapahtumat -tauluun.

Aja ajojono B. Toistuvaistapahtumat
Ajo tehdään sen jälkeen, kun kaikkien henkilöiden tuntikortit ovat kuitattuna.
Ajot / Ajojonon käynnistys / B. Toistuvaistapahtumat > Käynnistä.

Kuukausipalkan %-jako ajo jakaa kuukausipalkan työaikakirjauksesta siirtyneiden tuntitapahtumien prosenttijaon mukaisesti eri työmaille (PL 99300). Mikäli tunteja ei ole kirjattu työaikakirjaukseen, ohjelma tuo kuukausipalkan sellaisenaan.
Kuukausipalkan ja työpäivien tasaus ajo tarkistaa ja tekee kuukausipalkan ja työpäivien tasauksen. Ohjelma tarkistaa jaosta tulleen kuukausipalkan suuruuden ja varmistaa että kuukausipalkka on kuukausipalkan suuruinen. Ajo tarkistaa myös %-jaosta tulleet työpäivät ja tarkistaa, että työpäivien lukumäärä on kauden työpäivien lukumäärä.
Toistuvaistapahtumat ajo luo henkilön palkkaperusteiksi tallennetut vakioerät Palkkatapahtumille (luontoisedut ja muut mahdolliset palkkaperusteet).
Hae Työaikakirjauksen poissaolo- ja lomatapahtumat palkkatapahtumilta Haku-toiminnolla
Haun tekeminen ei ole pakollinen, mutta haulla saatava listaus toimii tarvittaessa apuna lomien ja poissaolojen tallentamisessa henkilöiden poissaolo- ja lomatauluun.
Toiminnot / Haku: Lataa > Tuntiseurannan poissaolo- ja lomatapahtumat > Lataa > Käytä > valitse Kausi, jonka tapahtumia tarkastat > OK
Siirrä haun tiedot Exceliin Excel-painikkeella.

Vaihtoehtoisesti on luotu oma Ryhmäkohtainen Haku.
Toiminnot / Haku: Lataa > Ryhmäkohtaiset -valinta > Työaikakirjauksen poissaolo- ja lomatapahtumat > Lataa > Käytä > täydennä Päivämääräväli (= palkkakauden alku- ja loppupäivämäärä), jonka tapahtumia tarkastat > OK
Siirrä haun tiedot Exceliin Excel-painikkeella.
Käsittele työntekijöiden loma- poissaolo ja muut palkkatapahtumat.
Käsittele poissaolotapahtumat
Tallenna koko päivän poissaolotapahtumat henkilön poissaolotauluun. (Osapäivän poissaolot tallennetaan suoraan palkkatapahtumille.)
Toiminnot / Poissaolot
- Ohjelma ehdottaa TES:n ym. henkilötietojen perusteella, onko poissaolo palkallista vai palkatonta, lomaa kerryttävää vai ei > muokkaa tarvittaessa kenttiä.
- Tarkista poissaolotapahtumat palkkatapahtumilta.
- Työmaa- ja litteratiedot päivittyvät poissaolon palkkalajeille C. Palkka-ajo -ajojonon Tapahtumien vakiotietokenttien päivitys -ajolla, mikäli työmaa ja littera ovat määriteltyinä PLTIETO parametristolla (Perustiedot/Parametrit/PLTIETO). Mikäli näitä ei ole määritelty, lisää työmaa ja littera käsin tapahtumille (sekä poissaolo- että mahdolliselle kääntöriville)
Käsittele lomatapahtumat
Tallenna henkilölle maksettavien lomapäivien ajankohta lomatauluun. Tallenna myös lauantait.
Toiminnot / Lomat
- Tarkista lomatapahtumat palkkatapahtumilta.
- Työmaa- ja litteratiedot päivittyvät loman palkkalajille C. Palkka-ajo -ajojonon Tapahtumien vakiotietokenttien päivitys -ajolla, mikäli työmaa ja littera ovat määriteltyinä PLTIETO parametristolla (Perustiedot/Parametrit/PLTIETO). Mikäli näitä ei ole määritelty, lisää työmaa ja littera käsin tapahtumalle (sekä loma- että mahdolliselle kääntöriville).
Käsittele palkkatapahtumat
Toiminnot / Palkkatapahtumat
Lisää tarvittavat muut palkkalajit/palkkatapahtumat käsin Uusi -painikkeella sekä lisää niille työmaa ja littera.
- Mikäli kauden työpäivät eivät ole tulleet raportin kautta, lisää ne käsin 99000 Kauden työpäivät -palkkalajilla.
- Mikäli kauden työpäivät ovat tulleet raportin kautta, älä muokkaa niitä tässä vaiheessa, sillä B2. Ennen palkka-ajoa -ajojono päivittää niitä vielä poissaolojen osalta.
Palkkatapahtumia voi tarkastella Laske netto -painikkeen avulla sekä laittamalla ruksin Yhteenveto -sarakkeeseen.

Tallenna ja/tai tarkista muut palkkatapahtumat
Mahdolliset jo maksettuihin palkkoihin tehtävät korjaukset tulee tehdä erillisen ohjeen mukaisesti.
Käsittele sotuvähennys -tapahtumat PL 98010
Kun Kela/vakuutusyhtiö on maksanut sairaus- tai tapaturma-ajalta korvauksen, viedään tämä tieto henkilölle, jonka sairausajan- tai tapaturma-ajan palkasta on kyse. Tieto ei nouse henkilön palkkalaskelmalle, mutta sotun osuus näkyy vähennyksenä Työnantajan erillisilmoituksella.
Toiminnot / Palkkatapahtumat
Lisää 98010 Sotuvähennys -palkkalaji
- Tapahtuma– ja Päättymispäivä, anna sairasloman alku- ja päättymispäivät, joilta korvaus on tullut
- Summa (brutto), anna Kelan/vakuutusyhtiön maksama korvaussumma
- %-kentässä oleva sotuprosentin arvo tulee hinnastosta annetun tapahtumapäivän mukaan
- Tapahtuman teksti, tarvittaessa voi kirjata korvauksen maksajan sekä maksupäivän esim: #Kela 1.3.2024
Aja ajojono B2. Ennen palkka-ajoa
Ajot / Ajojonon käynnistys / B2. Ennen palkka-ajoa

Poissaolotapahtumien täydennyshinnoittelu ajo tasaa, että kuukausipalkka on kuukausipalkan suuruinen, mikäli poissaoloja on palkkajaksolla useampi ja ne kestävät koko palkkajakson ajan.
Poissaolot pois kauden työpäivistä ajo vähentää poissaolot kauden työpäivien määrästä.
Laske Lopputili päättyneelle työsuhteelle
Toiminto tehdään erikseen jokaisesta työntekijästä, jonka työsuhde päättyy. Ajo luo lopputilitapahtumat työntekijän palkkatapahtumille.
Toiminnot / Palkkatapahtumat
Paina Lopputili… -painiketta kyseisen henkilön Palkkatapahtumilla, kun em. kohdat tehty eli kaikki palkkatapahtumat on tallennettu ja käsitelty ko. henkilön osalta.
- Päättymispäivä, anna työsuhteen viimeinen-, päättymispäivä
- Päättymissyy, valitse syy pudotusvalikosta
- Merkitse lomarahat käsitellyksi -kohtaan täppä
- Työajanlyhennysten maksu (lopputili) x, anna Ts päättymispvm -kohtaan työsuhteen päättymispäivä
- Loma-ansiopäivitys kk palkat lopputili, anna Lomavuosi -kohtaan kuluvan lomavuoden päättymisvuosi
- Laske… painike, käynnistää lopputililaskennan

Lisävapaapäivien päättely laskee ja päivittää henkilön lisävapaapäivät henkilön lomatietoihin.
Työajanlyhennys tuntien päivitys kk (lopputili) laskee ja päivittää henkilön saldotietoihin työajanlyhennystunnit.
Työajanlyhennysten maksu (lopputili) laskee ja luo työajanlyhennystuntitapahtumat palkkatapahtumille.
Loma-ansion päivitys kk palkat lopputili x päivittää kuukausipalkkaisen loma-ansion henkilön saldotietoihin (mikäli henkilölle maksetaan vuosilomapalkka prosenttiperusteisesti).
Lopputilissä maksettava Lomaraha pitää tallentaa palkkatapahtumille erikseen.
Tarkista lopputilitapahtumat
Toiminnot / Palkkatapahtumat
Tallenna tarvittaessa palkkatapahtumille lomapalkan päälle maksettava Lomaraha.
Mikäli lopputilitapahtumia on tarve korjata, palauta ajettu Lopputili -ajo: Ajot / Ajon käynnistys / Ajon palautus, valitse pudotusvalikosta Lopputili -ajo > Käynnistä.
Tee tämän jälkeen tarvittavat korjaukset ja tee Lopputili -ajo uudelleen henkilön palkkatapahtumilla.
Voit myös tehdä tarvittavat korjaukset suoraan palkkatapahtumille ilman Lopputili -ajon palautusta.
Aja ajojono B3. Verokorttien nouto verottajalta
Ajot / Ajojonon käynnistys / B3. Verokorttien nouto verottajalta
Ajoa ei ole pakko ajaa, jos et halua hakea verokortteja/veronumeroita rajapinnan kautta, suosittelemme kuitenkin sen käyttöä.

Vero API – Ennakonpidätystiedot maksajille hakee henkilöille uusimman voimassa olevan verokortin verottajalta.
- Uusi verokortti tuodaan, jos henkilöltä löytyvällä ja verottajalta löytyvällä verokortilla eroaa verokortin alkupäivä, pidätysprosentti tai tuloraja.
- Lisäksi työsuhteen pitää olla aktiivinen palkkakauden aikana ja henkilöllä pitää olla palkkatapahtumia.
Vero API – Veronumerohaku ja -rekisteröinti tuo aktiivisille henkilöille veronumeron henkilön Palkkatiedot -välilehden Veronumero -kenttään.
Aja ajojono C. Palkka-ajo
Ajot / Ajojonon käynnistys / C. Palkka-ajo

Työajanlyhennys tuntien päivitys kk x laskee ja päivittää henkilön saldotietoihin työajanlyhennys tunnit. (On asiakaskohtainen, ajetaan mikäli seurataan työajanlyhennystunteja.)
Teoreettisen työaikatapahtuman luonti kaudelle ajetaan tilastoja varten.
Palkka-ajo laskee vähennykset ja luo niitä vastaavat palkkatapahtumat (verot, työeläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu, ulosotto ja ay-jäsenmaksu), lukitsee kaikki kaudella olevat palkkatapahtumat sekä merkitsee palkkatapahtumien Status-sarakkeelle Ajettu. Maksupäivä tulee kausitiedoista, pankkitiedostoon tulee tämä päivä-1 pv.
Tapahtumien vakiotietokenttien päivitys päivittää palkkatapahtumariveille kustannuslaji-, seuranta-, työmaa- ja litteratiedot niille palkkalajeille, joille ne on määritelty PLTIETO-parametrilla (hakee tiedot Perustiedot / Parametrit / PLTIETO, Tapahtuman tietokentät -parametrilta).
Palkkatapahtumien tarkistuslista, uusi on tarkistusraportti henkilöittäin brutto- ja nettopalkoista.
Tarkista tulosteista virhelistat ja muut tulosteet
Ajot / Tulosteet
Uusimmat tulosteet näkyvät listassa ensimmäisinä, Lisätty-sarakkeessa näkyy ajoaika.
Palauta ajojono, jos havaitset jonkin virheen palkkatapahtumissa ajojonon ajamisen jälkeen
Ajot / Ajon käynnistys / Ajon palautus > valitse pudotusvalikosta palautettava Ajojono > Käynnistä.

Tee tarvittavat korjaukset avatulle palkkakaudelle
Korjausten jälkeen aja ajojono C. Palkka-ajo -ajonono uudelleen ja Tarkista tulosteet.
Tarkista palkkatapahtumat Haku -toiminnolla
Toiminnot / Haku > Lataa
Haulla tarkastetaan, että kaikilla palkkatapahtumariveillä on työmaa, littera, kustannuslaji ja seurantatiedot Tuotannonhallinta Plussaa varten.

Valitse valikosta Palkkatapahtumat kaudelta, seurantatiedot -haku > Lataa

Kun haku on latautunut, paina oikeasta alareunasta Käytä -painiketta.
Valitse Kausi Haun käynnistysparametrit -ikkunassa > OK

Haun tulokset listautuvat hakunäyttöön, josta niitä voi suodattaa halutun otsikon mukaan.

Klikkaamalla otsikkoa Työmaa menevät palkkatapahtumat työmaajärjestykseen, jolloin selauksen ensimmäisinä näkyvät ne tapahtumat, joilta puuttuu työmaa. Tarkista muutkin seurantatiedot samoin.
Mikäli tapahtumia löytyy (ei koske 65-alkuisia eikä tilastopalkkalajeja), joista puuttuvat työmaa ja/tai litteratieto, tulee ne päivittää palkkatapahtumille ennen kuin palkkatapahtumat siirretään Tuotannonhallinta Plussaan. Tämä ei vaadi ajojen palauttamista!
Aja ajojono D. Palkkakauden raportit
Ajot / Ajojonon käynnistys / D. Palkkakauden raportit
Täydennä tarvittavat kentät > Käynnistä.

Lomaoikeuspäättely päivittää kuluvan lomavuoden lomaoikeuspäivät henkilö saldotietoihin kuluvan lomavuoden alusta laskettavan kauden loppuun asti.
Lisävapaapäivien päättely päivittää kuluvan lomavuoden lisävapaapäivät henkilön lomatietoihin kuluvan lomavuoden alusta laskettavan kauden loppuun asti.
Loma-ansion päivitys kuukausipalkkalaiset x päivittää kuukausipalkkaisen loma-ansion henkilön saldotietoihin (mikäli henkilölle maksetaan vuosilomapalkka prosenttiperusteisesti). > valitse kuluva lomavuosi ( on vuosi, mihin lomavuosi päättyy)
Palkkalaskelma Rakennus kk 1 luo tulosteisiin palkkalaskelmat sekä mahdolliset tiedostot lähettäväksi palkansaajille.
Palkkalista luo tulosteisiin palkkalistan eli koontierittelyn maksettavista palkoista.
Maksuluettelo luo maksuluettelon sekä maksutiedoston lähetettäväksi pankkiin.
Ulosottotilitys palkka-ajosta luo tulosteisiin ulosottotilityksen sekä ulosottotilitystiedoston lähetettäväksi pankkiin.
EJD_Laskennalliset sos.kulut työmaille KK luo tulosteisiin laskennallisista eristä tositteen ja tiedoston valistusta ajonumerosta siirrettäväksi Tuotannonhallinta Plussaan. Voit ajaa jokaisesta kaudelle tehdystä ajosta erikseen tositteen valitsemalla ajon pudotusvalikosta ja ajamalla tositteen yksitellen. Tyhjä valinta ajaa tositteen koko kaudesta (kaikista ajonumeroista).
Katre – Muodosta palkkatietoilmoitus luo tiedoston valitusta palkka-ajosta Tulorekisteriin lähetystä varten. Mikäli kaudelle on ajettu vain yksi palkka-ajo, tuo ajonumeron 1 automaattisesti. Muutoin valitse ajonumero pudotusvalikosta.
Tarkista ajojen seurannasta Katre – Muodosta Palkkatietoilmoitus
Ajot/Ajojen seuranta
Tarkista aina ajojen seurannasta, ettei Katre – Palkkatietoilmoituksella ole virheitä klikkaamalla rivitiedot näkyviin + merkistä. Status näkyy Valmis-tilassa, vaikka virheitä olisi. Rivitiedoissa näkyvät mahdolliset virheet.
Jos virheitä on, ne on korjattava Palkat ohjelmaan ja sen jälkeen ajettava Katre – Muodosta Palkkatietoilmoitus uudelleen.
Ajot / Ajon käynnistys / Ajon palautus > valitse pudotusvalikosta palautettava ajojono.
- Palauta ensin D. Palkkakauden raportit -ajojono ja tämän jälkeen C. Palkka-ajo -ajojono.
- Tee tarvittavat korjaukset avatulle palkkakaudelle.
- Korjausten jälkeen aja C. Palkka-ajo ja D. Palkkakauden raportit -ajojonot uudelleen sekä tarkista Katre – palkkatietoilmoitus.
Alla kuvassa on virheetön tiedosto.

Tarkista tulosteista virhelistat ja muut tulosteet
Ajot / Tulosteet
Ristiin tarkistukset eri tulosteiden välillä
Tarkista, että Maksuluettelon, Palkkalistan ja Palkkatapahtumien tarkistuslistan Maksetaan-summa on yhtä suuri jokaisella tulosteella.
Vertaa Palkkalaskelman Maksetaan-summaa Maksuluettelon Maksetaan-summaan pistokokein yhden tai useamman henkilön osalta.
Ulosottotilityksen Tilitetään -summa = Kirjanpitotositteen Ulosottovelat -tilin summa.
Palkkatapahtumien korjaukset
Mikäli palkkatapahtumia pitää korjata, palauta ajojonot D. Palkkakauden raportit ja C. Palkka-ajo, jotta tapahtumat ovat muokattavissa.
Ajot / Ajon käynnistys / Ajon palautus > valitse pudotusvalikosta palautettava ajojono > Käynnistä.
Palauta ensin D. Palkkakauden raportit -ajojono ja tämän jälkeen C. Palkka-ajo -ajojono.
Tee tarvittavat korjaukset avatulle palkkakaudelle.
Korjausten jälkeen tee C. Palkka-ajo ja D. Palkkakauden raportit -ajojonot uudelleen ja tarkista Katre – palkkatietoilmoitus, tulosteet ja virhelistat.
Aja ajojono D2. Tulorekisteri – Palkkatietoilmoitus
Ilmoitus suositellaan tehtäväksi ennen kuin palkat lähetetään maksuun, jotta mahdolliset virheet voidaan korjata.
Ajot / Ajojonon käynnistys / D2. Tulorekisteri – Palkkatietoilmoitus
Valitse Kausi ja Ajonumero, jolta ilmoitus tehdään > Käynnistä

Ajojono on valmis vasta, kun käsittelypalaute on tullut
Työkalut / Katreilmoitusten hallinta…
Tarkistan, että aineiston lähetys onnistui > valitse ilmoitettu Kausi ja Ajonumero > onnistuneen lähtetyksen Status on SE-CO Lähetys valmis.

Mikäli aineiston lähetys ei ole onnistunut, tarkista virhe ajojen seurannasta.
Ajot / Ajojen seuranta
Status näkyy Valmis-tilassa, vaikka virheitä olisi.
Klikkaa rivitiedot näkyviin + merkistä. Rivitiedoissa näkyvät mahdolliset virheet. Tee tarvittavat korjaukset, aja tarvittaessa tiedoston muodostusajo uudelleen ja lähetä tiedosto uudelleen.
Jos ilmoitus lähtee onnistuneesti, ajojonoja ei saa enää palauttaa!
alla kuvassa virheetön tiedosto

Tallenna pankkiaineistot
Mikäli käytössä on Procountor ja maksuaineistot siirretään API rajapintaa pitkin Palkoista Procountoriin, siirry ohjeessa seuraavaan kohtaan.
Ajot / Tulosteet
Avaa tuplaklikkaamalla alla mainitut tulosteet, sulje pdf > Tiedosto -taulu: Tallenna tiedosto…-painike > tallenna tiedosto haluamaasi kansioon
- Pankkitiedosto, maksutiedosto palkoista
- Ulosottotilitys, maksutiedosto ulosotoista
Vie ed. maksuaineistot (pankki, ulosotto) pankkiin
Maksu Procountorista.
Tulosta ja/tai lähetä palkkalaskelmat palkansaajille
Pdf -tuloste: Ajot / Tulosteet > avaa tuplaklikkaamalla Palkkalaskelmatiedosto > tulosta laskelmat.
Verkkopalkka: Jiiri / Asetukset / Ulkoiset järjestelmät / Jydacom Palkat -välilehti
- Kaikki palkoista ajetut, siirtämättömät Verkkopalkka -tiedostot näkyvät kohdassa Verkkopalkka. Valitse oikea tiedosto, jonka haluat lähettää > Hyväksy.
- Tarkista Loki -tiedot.
- Poista ylimääräiset verkkopalkka -tiedostot, joita ei ole tarkoitus lähettää, roskakori -kuvakkeesta.

Siirrä Palkkatapahtumat Tuotannonhallinta Plussaan
Jiiri / Asetukset / Ulkoiset järjestelmät / Jydacom Palkat / Siirrot
Palkoissa on oltava aktiivisena se kausi, minkä palkkatapahtumat siirretään Tuotannonhallinta Plussaan (Perustiedot/Kausitiedot).
Palkkatapahtumat – tuodaan Palkoista > valitse pudotusvalikosta maksuryhmä, jonka palkkatapahtumat siirretään TH Plussaan > Hyväksy.
Tarkista Loki -tiedot.
Mikäli siirrossa on virheitä, on ne korjattava Palkat -ohjelmassa ja siirto on tehtävä uudelleen.

Siirrä Laskennalliset sosiaalikulut Tuotannonhallinta Plussaan
Jiiri / Asetukset / Ulkoiset järjestelmät / Jydacom Palkat / Siirrot
Kaikki palkoista ajetut, siirtämättömät Laskennalliset sosiaalikulujen tositteet näkyvät kohdassa Sosiaalikulut. Valitse siirrettävä tosite valitsemalla rivi > Hyväksy. Tarkasta Lokit -sivulta, että siirto onnistui.
Roskakori-kuvakkeesta saat poistettua ylimääräiset tositteet, jotka ovat muodostuneet palkoista eikä niitä ole tarkoitus siirtää.
Mikäli on siirretty virheellinen tosite, tulee se Hylätä (Ostolaskut / Sosiaalikulut) ja siirtää oikea tosite uudelleen.

Onnistuneen siirron jälkeen Laskennallisten sosiaalikulujen tosite tulee näkyviin Jiirin Ostolaskut -sovellukseen Sosiaalikulut -välilehdelle (Ostolaskut / Sosiaalikulut) ja on näkyvissä tällöin Tuotannonhallinta Plus -sovelluksessa. Täältä voit tarvittaessa vielä hylätä tositteen valitsemalla Hylkää.

Kuunvaihteen toiminnot
Kuun vaihteen toiminnoista on oma ohje, Palkanlaskennan työjärjestys – Kuunvaihteen toiminnot.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.