Huomioithan, että vuoden 2025 verokortit tulevat voimaan jo 1.1.2025 alkaen.
On suositeltavaa päättää kaikkien palkansaajien verokortit ennen tammikuun ensimmäistä palkanmaksua. Tällä vältetään tilanne, että ohjelma käyttäisi edellisen vuoden verokorttia, mikäli kuluvalle vuodelle ei ole tullut uutta verokorttia. Tähän on olemassa verokorttien massapäättämis-toiminto.
Verokorttien massapäättäminen
Edellisen vuoden verokorteille laitetaan kaikille päättymispäiväksi joulukuun viimeinen päivä. Tammikuun alusta lähtien ei saa käyttää enää vanhaa verokorttia. Toiminnolla voidaan merkata päättymispäivä henkilöiden verokorttitietoihin yhteisesti.
Valitse Työkalut / Massapäivitys / Verokorttien päättäminen


Päättymispäivä -kenttään laitetaan päivämäärä, jonka ohjelma vie verokorteille Loppupäivä-kenttään.
Vuosi -kenttään laitetaan se vuosi, jonka verokortit merkitään päättyneiksi. Tämän vuoksi
massapäivitys ei päätä uudelle vuodelle mahdollisesti syötettyjä muutosverokortteja.
Esimerkiksi vuonna 2024: Päivämäärä on 31.12.2024 ja vuosi 2024.
Paina OK -painiketta.
Tarkista lopuksi muutamalta henkilöltä, että verokorttien päättäminen onnistui. Päättäminen
Päättäminen tulee tehdä jokaiseen ryhmään erikseen (kuukausipalkat ja tuntipalkat).
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.