Tuottojen ja kustannusten jaksottaminen kirjanpitoon
Siirtomallin avulla voit kohdistaa tuottoja ja kustannuksia kirjanpitojaksoihin. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun saat toimittajan laskun, joka kattaa useita kirjanpitojaksoja, tai vuokranmaksun, jonka haluat jakaa moneen kirjanpitojaksoon (kuukauteen). Malleja käytetään Yleisillä päiväkirjoilla. Kun mallit kirjataan, järjestelmä luo KP-tapahtumia mallin tietojen pohjalta.
Siirtomallia luodessasi mieti koko kirjausketju laskun käsittelystä kirjanpitoon saakka. Ohjeista laskujen käsittelijöitä kirjanpidon tilin valinnassa, kun otat siirtomallit käyttöön, jos siirtomallien myötä tulee muutoksia kirjanpidon tilien käytössä laskunkäsittelyssä. Tässä ohjeessa esitetty malli ei ole ainoa oikea, siirtomalleja ja jaksotuksia voidaan tehdä eri tavoin esim. kirjanpidon tilien valintaan/käyttöön liittyen.
Siirtomalli ei käsittele arvonlisäveroa, vaikka käyttäisit kirjanpidon tilinä tiliä, jolle on määritelty ALV-kirjausryhmät.
Siirtomallien avulla voit jaksottaa tilikauden aikana valmiiksi tapahtumia tilinpäätöstä varten. Jaksottaminen onnistuu myös tilikauden vaihteen yli, esim. siirtovelkoihin ja/tai siirtosaamisiin.
Siirtomallin luonti
Ensimmäiseksi täytyy luoda toistuvia kirjauksia varten päiväkirjan mallin erä ja sille numerosarja.
Siirtomallien käsittelyyn pääset kirjoittamalla suurennuslasiin ”Siirtomalli” ja klikkaa siitä Siirtomallit tekstiä:

Siirtomallit luettelo avautuu ja siinä näkyvät aiemmin muodostetut mallit tai jos niitä ei ole, niin luettelo on tyhjä.

+Uusi -painiketta klikkaamalla pääset luomaan uuden mallin:

Yleinen -välilehti
Siirron koodi
Tämä kenttä sisältää jaksotusmallin koodin. Voit lisätä kenttään enintään 10 merkkiä. Voit käyttää sekä kirjaimia että numeroita. Koodin on oltava yksilöivä. Koodia voi käyttää taulukossa vain kerran. Voit määrittää niin monta koodia kuin haluat.
Kuvaus
Kuvaus-kentän teksti kopioidaan tämän mallin luomien KP-tapahtumien Kuvaus-tekstikenttään.
Siirtotili
Lisää tili, johon summa, kustannus tai tuotto, kirjataan kuukausittain.
Siirron aikataulu -välilehti
Jaksojen lukumäärä
Lisää niiden jaksojen lukumäärä, joihin summa jaetaan.
Määritä Laskentamenetelmä-kenttään, miten Siirron aikataulu -sivun kunkin jakson Summa-kentän arvo lasketaan. Voit valita seuraavista vaihtoehdoista:
- Tasapoisto: Jaksoittaiset siirtosummat lasketaan jaksojen lukumäärän mukaan. Ne jaetaan jakson pituuden mukaan.
- Sama per jakso: Jaksoittaiset siirtosummat lasketaan jaksojen lukumäärän mukaan. Ne jaetaan tasan kaikille jaksoille.
- Päivää per jakso: Jaksoittaiset siirtosummat lasketaan jakson päivien lukumäärän mukaan.
- Käyttäjän määrittämä: Jaksottaisia siirtosummia ei lasketa. Siirron aikataulu -sivun kunkin jakson Summa-kenttä on täytettävä manuaalisesti.
Aloituspvm -kenttään valitaan arvo, mistä jaksotusta aloitetaan laskemaan.
- Kirjauspäivämäärä: jaksotustositteen kirjauspäivä
- Jakson alku: seuraavan kirjanpitojakson alku
- Jakson loppu: kirjauspäivämäärän kirjanpitojakson lopusta
- Seuraavan jakson alku: kirjauspäivämäärää seuraavan kirjanpitojakson alusta
- Seuraavan kalenterivuoden alku
Määritä Jakson kuvaus -kenttään kuvaus, joka näytetään siirron kirjauksen tapahtumissa. Voit syöttää tyypillisille arvoille seuraavat paikanvaraajien koodit. Ne lisätään automaattisesti, kun jakson kuvaus näytetään.
- %1 = jakson kirjauspäivämäärän päivän numero
- %2 = jakson kirjauspäivämäärän viikon numero
- %3 = jakson kirjauspäivämäärän kuukauden numero
- %4 = jakson kirjauspäivämäärän kuukauden nimi
- %5 = jakson kirjauspäivämäärän kirjanpitojakson nimi
- %6 = jakson kirjauspäivämäärän tilikausi
Esimerkki: Kirjauspäivämäärä on 6.2.2024. Jos annat Kulut siirretty: %4 %6, näytettävä kuvaus on Kulut siirretty: helmikuu 2024.

Siirtomallin käyttäminen
Siirtomallien luetteloon on luotu kortti tapaturmavakuutuksen jaksottamista varten:

Ostolaskun käsittely Jiirissä
Jiirissä ostolaskuissa käsitelty seuraava tapahtuma:

Jaksotuksen käsittely päiväkirjalla
Jaksotettavasta summasta tililtä 1805 tehdään jaksotusvienti Yleisellä päiväkirjalla esim. muistiotositteella (voit myös perustaa oman tositelajin jaksotuksia varten).
Ratas / Mukauta -toiminnon avulla tuodaan päiväkirjalle Siirtomallin Siirron koodi -sarake.
Ohjelma käyttää Siirtomallin vastatilinä tiliä, jonka riville olet antanut Siirron koodin.
Jos haluat jaksotuksen työmaalle, käytä Yleisellä päiväkirjalla jaksotettavalla rivillä työmaanumeroa. Ohjelma jakaa summan annetulle työmaalle eri kausille, kaikille tileille tulee työmaakoodi.
Koska vientien tulee olla aina kaksipuoleisia kirjanpidossa, käytetään vastatilinä kulutiliä. Jaksotuskirjauksessa nollataan ostolaskuvienti tililtä 1805.

Voit myös ’lennossa’ vaihtaa mm. jaksojen lukumäärän tarvittaessa, esim. vakuutuslasku onkin eri pituiselta jaksolta kuin jaksotusmalli oli luotu:
- Klikkaa kolmea pistettä Siirron koodi kentän oikeassa reunassa:
- Muuta Jaksojen lukumäärä kentän arvoa
- Klikkaa Laske aikataulu vaihtoehtoa, jolloin ohjelma laskee uudestaan jaksojen tiedot taulukkoon ja kirjauksessa jaksoille

Jaksotusviennit kirjauksen jälkeen:
- Ensiksi ohjelma kirjaa tekemäsi viennit muistiotositteelta. Toisella rivillä kumotaan kulutilin kirjaus, jotta ensimmäisellä rivillä olevalla kirjauksella ei ole tulosvaikutusta ja kolmannella rivillä kirjataan uudestaan menoennakoihiin 1805 jaksotuksen summa, jota ohjelma lähtee kuittaamaan.
Päiväkirjalla käytetty Siirtomallin koodi ohjaa kirjauksia. - Seuraavaksi kirjataan ensimmäisen kuukauden jaksotus 1.2.2024 jne. seuraavat kaksi kuukautta.

Alla pääkirjaote tilin 1805 tapahtumista.
- Ostolasku O14197: rivillä laskulta kirjattu tapahtuma
- Päiväkirjan erä MU220012:
- nollattu vienti
- kirjattu menoennakko saatava
- kuukausittaiset jaksotukset, jolloin näiden tapahtumien jälkeen saldomuutos on nolla

Alla pääkirjaote tilin 6400 vastaavista tapahtumista, tehtyjen kirjausten jälkeen kuluvaikutus kokonaisuudessaan on alkuperäinen laskun summa 2.000,00 euroa.

Jaksotuskirjauksen korjaus
Jos huomaat että Siirtomallilla tuli tehtyä väärät viennit esim. väärän pituiselle ajalle, voit peruuttaa tapahtumat Kirjatut asiakirjat / KP-rekisterit Peruutus-toiminnolla.
Etsi käsiteltävä Siirtomallin kirjaustapahtuma ja klikkaa valikosta Peruutus / Peruuta tapahtumat.
Luetteloon tuodaan näkyviin kaikki tositteen kirjaukset. Rivejä ei tarvitse valita vaan klikkaa valikosta Peruuta.


