Työkorvaus suositellaan käsiteltävän Jydacom Palkoissa silloin, kun kyseessä on toimeksianto eli työntekijä ei ole palvelussuhteessa maksajaan ja kyseessä on luonnollinen henkilö. Henkilöllä tulee olla veronumero, jotta työkorvaus voidaan käsitellä Jydacom Palkoissa. Työkorvaukset osakeyhtiölle, yhdistykselle, avoimelle yhtiölle tai kommandiittiyhtiölle suositellaan käsiteltävän ostolaskujen kautta tällä ohjeella:
Ennakonpidätyksen perintä yritykseltä Jydacom Ostolaskut -ohjelmassa
Tulorekisterin ohjeistus
Työkorvaus on työstä, tehtävästä tai palveluksesta muuna kuin palkkana maksettava korvaus. Työ tehdään toimeksiantosuhteessa, eli työntekijä ei ole palvelussuhteessa maksajaan.
Tulorekisteriin ilmoitetaan työkorvaukset silloin, kun korvauksen saava työn suorittaja ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Työn suorittaja voi olla luonnollinen henkilö (tai esimerkiksi osakeyhtiö, yhdistys, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö).
Työkorvaukseen sisältyvää arvonlisäveron osuutta ei ilmoiteta tulorekisteriin.
Ilmoita työkorvaus tulolajilla Työkorvaus (336) ja mahdollisesti peritty ennakonpidätys tulolajilla Ennakonpidätys (402).
Työkorvaus on ilmoitettava myös silloin, kun
- julkisten alojen eläkelain mukainen maksaja maksaa työkorvauksen ennakkoperintärekisteriin kuuluvalle tulonsaajalle, jolla ei ole omaa yrittäjän eläkevakuutusta
- tulonsaaja on rajoitetusti verovelvollinen luonnollinen henkilö
- tulonsaaja on rajoitetusti verovelvollinen yritys ja työkorvauksesta on peritty lähdevero
Tulonsaajan tietoihin tehtävät valinnat
Tulonsaajan tietoihin tehtävät valinnat ja käytettävät palkkalajit riippuvat tulonsaajan tyypistä.
Luonnollinen henkilö, yleisesti verovelvollinen
Työsuhde -välilehti
Työsuhteen luonne > Ei palvelussuhteessa
Eläkejärjestelmä > Ei eläkejärjestelmää
Tapaturmayhtiö > 0 Ei työtapaturmavakuutusta
Vakuuttamisen poikkeus > Ei vakuuttamisvelvollisuutta (työeläke-, sairaus-, työttömyys-, sekä työtapaturma- ja ammattitautivakuutus)
Luonnollinen henkilö, rajoitetusti verovelvollinen
Työsuhde -välilehti
Työsuhteen luonne > Ei palvelussuhteessa
Eläkejärjestelmä > Ei eläkejärjestelmää
Tapaturmayhtiö > 0 Ei työtapaturmavakuutusta
Kansainväliset tiedot -välilehti
Vakuuttamisen poikkeus > Ei kuulu Suomen sosiaaliturvan soveltamispiiriin (työeläke-, sairaus-, työttömyys- sekä tapaturma- ja ammattitautivakuutus)
Rajoitetusti verovelvollinen -kenttään rasti (=Kyllä)


Palkkatapahtumat
Rajoitetusti verovelvolliselle maksetut työkorvaukset
Rajoitetusti verovelvolliselle luonnolliselle henkilölle maksettu työkorvaus on ilmoitettava aina riippumatta siitä, onko lähdeveroa peritty.
Ilmoita työkorvaus ja siitä mahdollisesti peritty vero tulolajeilla Työkorvaus (336) ja Lähdevero (404).

Työkorvaus ilman arvonlisäveroa

Työkorvaus maksetaan palkkalajilla, jonka tulolajina on 336 Työkorvaus.
Arvonlisäveroa sisältävä työkorvaus

Työkorvauksen bruttosumma (summa, joka sisältää arvonlisäveron) syötetään palkkalajilla, jolla ei ole tulolajia.
Lisäksi palkkatapahtumille muodostetaan kaksi tilastopalkkalajia. Työkorvaus ilman alv, jolle lasketaan työkorvauksen määrä ilman arvonlisäveroa, ja Työkorvauksen alv osuus, jolle lasketaan alv:n määrä.
Työkorvaus ilman arvonlisäveroa palkkalajille valitaan tulolaji 336 Työkorvaus. Työkorvaus alv:n määrä palkkalajille ei valita tulolajia, koska sitä ei ilmoiteta tulorekisteriin.
TAI

Työkorvauksen nettosumma syötetään palkkalajilla, jolle on valittu tulolaji 336 Työkorvaus. Työkorvauksen alv:n määrä syötetään palkkalajilla, jolle ei ole valittu tulolajia, koska alv:n määrää ei ilmoiteta Tulorekisteriin
TAI

Työkorvauksen bruttosumma syötetään palkkalajilla, jolle on valittu tulolaji 336 Työkorvaus. Työkorvauksen alv:n määrä syötetään palkkalajilla, jolla on valittu tulolaji 336 Työkorvaus, jolloin vain bruttosumman ja alv:n erotus ilmoitetaan Tulorekisteriin tulolajilla 336 Työkorvaus. Huom! Tällöin alv:n määrä tulee olla tapahtumilla negatiivisena.
Työkorvaus, josta tulee periä työttömyysvakuutusmaksu

Työkorvaus maksetaan palkkalajilla, jolle on valittu tulolaji 336 Työkorvaus. Huom. Palkkalaji pitää olla sellainen palkkalaji, joka kuuluu eläkeansioon. Työeläkemaksu peritään palkkalajilla, jolla ei ole tulolajia tai tulolaji on 0 Ei tulolajia.
Mikäli jokin tarvittu palkkalaji puuttuu ohjelmasta, ota yhteyttä Jydatukeen.
Tulorekisteri-ilmoitus
Tulorekisteri ilmoitukselle muodostuvat tulolajit Työkorvaus, Ennakonpidätys, Maksettava palkka ja Nettopalkka.
Työkorvauksen määrä ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa, eikä arvolisäveron osuutta ilmoiteta lainkaan. Myöskään mahdollisesti perittyä eläkevakuutusmaksua ei ilmoiteta Tulorekisteriin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.