Hae aihealueista: Henkilöstö, Palkat

Muita artikkeleita

Tunnisteet: Keskituntiansio

Yleistä

Infra-alalla tuntipalkkaisten työntekijöiden sairauspoissaolon palkka (sairauspoissaolot, tapaturmat) maksetaan työehtosopimuksen mukaan työntekijän keskituntiansiolla.

Sairausajan palkka maksetaan työntekijän keskituntiansion perusteella.
Keskituntiansio lasketaan jakamalla työntekijän sairastumispäivää edeltävän kuuden kuukauden säännöllisen työajan ajalta ansaittu palkka tehdyillä tunneilla. Mikäli työsuhde on kestänyt alle kuusi kuukautta, laskentajakso on työsuhteen pituinen
.”

Keskituntiansion laskeminen

Keskituntiansio lasketaan työntekijän säännölliseltä työajalta. Siihen ei huomioida lisä-, yli- tai hätätyöstä ansaittu palkkaa. Vuorolisät sekä ilta- ja yötyölisät lasketaan mukaan säännöllisen työajan ansioon.

Sunnuntaityökorotus lasketaan mukaan säännöllisen työajan ansioon silloin, kun työntekijä tekee säännöllistä työaikaansa pyhäpäivänä. Pyhäpäivänä tehdystä ylityöstä maksettavaa sunnuntaityökorotusta ei lasketa mukaan. Tästä syystä ohjelmaan on tehty omat palkkalajinsa säännöllisen työajan ja lisä-/ylitöinä tehtyjen töiden sunnuntaikorotukselle:

  • 20115 Sunnuntaityö (säännöllinen työaika), käytetään sunnuntaityöstä, joka on tehty säännöllisenä työaikana. Tämä nousee mukaan keskituntiansion laskentaan.
  • 20110 Sunnuntaityö, lisä-/ylityö (ei KTA) käytetään sunnuntaityöstä, joka on tehty lisä- tai ylityönä. Tätä palkkalajia ei oteta mukaan keskituntiansion laskentaan.

Säännöllisen työajan ansio jaetaan tehdyillä säännöllisen työajan tunneilla. Näihin tunteihin ei oteta mukaan lisä-, yli-, tai hätätyöntunteja.

Halutessaan Haku -toiminnolla voi tarkistaa nouseeko oikeat palkkalajit keskituntiansion laskentaan mukaan:

Toiminnot / Haku / Lataa

  • Keskituntiansion eurot (Infra) -> Kysyy palkkakautta, valitaan palkkakausi noin 6 kk:n taaksepäin: Näyttää palkkalajit (ja kuinka monta riviä löytyy), jotka ovat keskituntiansion ansion laskennassa mukana.
  • Keskituntiansion tunnit (Infra) -> Kysyy palkkakautta, valitaan palkkakausi noin 6 kk:n taaksepäin: Näyttää palkkalajit (ja kuinka monta riviä löytyy), jotka ovat keskituntiansion tuntien laskennassa mukana.

Keskituntiansion päivittäminen palkkakausittain

Keskituntiansio päivitetään henkilöille jokaisen palkanlaskennan yhteydessä automaattisesti. Keskituntiansio lasketaan aina palkkojen laskemisen jälkeen. Eli palkkakaudella käytettävä keskituntiansio on laskettu edellisen kauden päätteeksi edeltävältä 6 kuukaudelta.

Keskituntiansion päivitysraportti on mukana ajojonossa D. Palkkakauden raportit. Keskituntiansion päivitysraportti on Keskituntiansion laskeminen (Infra).

Kuudelta kuukaudelta laskettu keskituntiansio päivittyy henkilön palkkaperusteelle (Toiminnot / Henkilöluettelo / Henkilö / Palkkaperusteet): Keskituntiansio, infra (KTAINF).

Keskituntiansiota ei lasketa henkilöille, joilla ei ole mitään keskituntiansion laskentaan kuuluvia ansioita kuuden kuukauden laskentajakson aikana. Tällöin heillä on keskituntiansion arvossa nolla euroa.

Henkilöille, joilla ei syystä tai toisesta ole palkkaperusteilla keskituntiansiota, sairauspoissaolon a-hinta muodostuu henkilölle maksettavan tuntipalkan perusteella. Mikäli henkilöllä on palkkaperusteella keskituntiansio, mutta sen arvona on nolla, myös sairauspoissaolon a-hinnaksi tulee nolla.

HUOM! Keskituntiansio voi olla henkilölle maksettavaa tuntipalkka pienempi.

Keskituntiansion laskeminen

Keskituntiansion päivittäminen seuraavaa palkkakautta varten tapahtuu laskettavan palkkakauden yhteydessä, kun ajetaan ajojono D. Palkkakauden raportit normaalin työjärjestyksen mukaisesti. Palkanlaskennan päätteeksi laskettava ja päivitettävä keskituntiansio on seuraavasta palkkakaudesta alkaen voimassa.

  • Valitse palkkakaudeksi käsiteltävän kauden palkkakausi
  • Valinta saa olla kaikissa raporteissa, jotka normaalistikin ajetaan
  • Valitse palkkakausiväli:
    • Ylempään 6kk takautuvasti alkanut palkkakausi (Esim. 28.08.2023 – 10.09.2023)
    • Alempaan käsiteltävä palkkajakso (Esim. 12.02.2024 – 25.02.2024)
    • Tarkista palkkakausivälistä, että valittuna on 6kk:n jakso (esim. 28.08.2023 – 25.2.2024) jolta haluat keskituntiansion laskettaa
  • Paina käynnistä.
  • Raportti avautuu näytölle ja jää myös tulosteisiin.
  • Henkilöiden palkkaperusteille muodostuu Keskituntiansio, infra (KTAINF) ja palkkaperusteelle raportin laskema arvo. Voimassaolopäivämäärä on valitun laskentajakson viimeinen päivä (esim. 25.2.2024).
  • Tarkista vähintään muutama henkilö pistokokein, että saatko saman tuloksen manuaalisesti laskemalla kuin mitä raportti on laskenut. Raportilla näkyy myös keskituntiansion muutos edelliseen kauteen verrattuna.
  • Arvon voi tarvittaessa muuttaa manuaalisesti henkilön palkkaperusteelle.